Pohjoismainen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja tilasi Buildwiselta energiakatselmuksen ja E-lukuselvityksen osaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevista kiinteistöistään. Asiakas omistaa muun muassa useita hoitoalan kiinteistöjä. Näistä valittiin tarkasteluun kolme kohdetta, joiden energiatehokkuusluokka oli huonoin.
EU-taksonomia eli asetus kestävästä rahoituksesta ohjaa kiinteistösijoittajien omistuksia ympäristön kannalta kestäviin kohteisiin. Kiinteistöjen on lisäksi pysyttävä kilpailukykyisinä vuokramarkkinoilla, jotta ne voidaan säilyttää omistussalkussa. Vuokralaisilla saattaa olla esimerkiksi vaatimuksia siitä, minkä energiatehokkuusluokan kiinteistöjä ne voivat vuokrata.
Tilatun hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten valitun kolmen kohteen energiatehokkuuteen ja E-lukuun saataisiin suurimmat parannukset. Samalla Buildwise arvioi investointien kustannukset.
Jo energiatodistuksen päivityksellä oli merkittävä vaikutus
Buildwise aloitti työnsä tekemällä kiinteistöihin energiakatselmukset. Niissä arvioitiin kiinteistöjen talotekniikka ja energiankäyttö sekä mahdolliset energiatehokkuusparannukset. Tämän jälkeen Buildwise selvitti, mitkä toimenpiteet olisivat tehokkaimpia energiansäästön ja E-luvun parantamisen kannalta.
Hankkeessa erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, että kaikki energiatehokkuustoimet eivät automaattisesti vaikuta kiinteistön energiatehokkuusluokkaan. Optimaalinen kokonaisuus löytyi tarkan vaikutusten arvioinnin perusteella.
Buildwise päivitti kaikkien kolmen kiinteistön energiatodistukset. Tämä toimenpide paransi jo E-lukuja muutama vuosi sitten muuttuneen energiatodistuksen laskentaohjeistuksen vuoksi.
Eräässä kohteessa merkittävä parannus saavutettiin pelkästään rakennuksen pinta-alatiedot tarkistamalla. Aiempi laskelma oli perustunut vääriin tietoihin, ja kun oikeat pinta-alat huomioitiin, parani E-luku huomattavasti.
Hyödyllistä tietoa kustannustehokkaista toimenpiteistä
Hankkeen tuloksena Buildwise toimitti kattavan energiakatselmusraportin, joka ylitti asiakkaan odotukset. Raportti sisälsi yksityiskohtaisen analyysin kiinteistöjen energiatehokkuudesta sekä selkeät suositukset parhaista toimenpiteistä, niiden kustannuksista ja vaikutuksista E-lukuun. Tämä antoi asiakasyritykselle mahdollisuuden budjetoida energiatehokkuusinvestoinnit tuleville vuosille.
Asiakas harkitsee selvitystyön laajentamista koskemaan koko kiinteistömassaa, jotta omistussalkun kiinteistöjen energiatehokkuus voitaisiin optimoida pitkällä aikavälillä. Päivitetyt energiatodistukset ja tarkat tiedot mahdollistavat yritykselle paremmat lähtökohdat neuvotteluihin vuokralaisten kanssa.

