Buildwise on energiamanageroinut sekä rakennuttanut energiatehokkuutta suomalaiselle kaupan alan toimija Keskolle vuodesta 2024 lähtien. Buildwisen palvelut tukevat osaltaan Keskon kunnianhimoisia vastuullisuustavoitteita, joihin lukeutuvat muun muassa oman toiminnan 50 %:n päästövähennykset vuoteen 2034 mennessä vuoden 2024 lähtötasosta.
Kesko seuraa aktiivisesti energiankulutusta kiinteistöissään ja on mukana esimerkiksi energiatehokkuuden johtamishankkeessa (ETJ+-hanke). Buildwise-yhteistyö on luonnollista jatkumoa tälle työlle.
Buildwise tarjosi konkreettista asiantuntijuutta
Loppuvuodesta 2023 Kesko etsi kumppania kiinteistöjensä energiamanagerointiin ja kilpailutti palveluntarjoajia. Buildwise erottui alusta alkaen kilpailutuksessa edukseen asiantuntijuudellaan ja aktiivisuudellaan.
“Meillä oli Buildwisen kanssa heti yhteinen näkemys siitä, miten voisimme edistää työtä yhdessä. Heillä oli aito tekemisen meininki, mikä vahvisti uskoamme siihen, että heidän avullaan pystymme edistämään Keskon tavoitteita tehokkaasti”, kertoo Keskon energia-asiantuntija Tommi Martikainen. “Lisäksi heistä välittyi voimakas kiinnostus alaa kohtaan, mikä on tärkeää työn onnistumisen kannalta”, hän jatkaa.
Monipuolista energiatehokkuuden seurantaa, optimointia ja konsultointia
Yhteistyö Buildwisen kanssa käynnistettiin Keskon Länsi-Suomessa sijaitsevissa kiinteistöissä vuoden 2024 alussa. Manageroitavat kohteet edustavat kaikkia Keskon kolmea toimialaa ja pitävät sisällään esimerkiksi K-Citymarket-, K-Supermarket-, K-Auto-, K-Rauta-, Onninen- sekä liikekeskuskiinteistöjä.
Energiamanageroinnin saralla Buildwisen tehtävänä on seurata ja valvoa kiinteistöjen energiankulutusta ja esittää monipuolisesti energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä havaintojensa pohjalta. Buildwise myös reagoi mahdollisiin poikkeamiin energiankulutuksessa ja selvittää niiden syyt.
Buildwise tarjoaa kohteissa myös taloteknisen rakennuttamisen palveluita vastaamalla esimerkiksi energiatehokkuushankkeiden suunnittelusta, rakennuttamisesta ja valvonnasta. Näiden lisäksi Buildwise tekee konsultointia sekä Keskon että kiinteistöjen tarpeiden mukaisesti.
Mittavia säästöjä energiainvestoinneilla ja tehostustoimenpiteillä
Buildwise löysi jo entuudestaan energiatehokkaista kohteista nopeasti säästöpotentiaalia energiankulutuksen laskemiseksi, ja suositeltujen toimenpiteiden ansiosta kohteissa on saavutettu mittavia säästöjä.
Esimerkiksi Turtolan Liikekeskuksessa Tampereella uusittiin rakennusautomaatiojärjestelmä ja tehtiin siihen ohjaustapamuutoksia. Kohteessa myös vaihdettiin ilmanvaihtopuhaltimia. Toimenpiteiden ansiosta kiinteistön lämmitysenergian kulutus väheni yli puoleen lähtötilanteesta.
Kokemäellä sijaitsevassa K-Supermarket Teljänportissa puolestaan tehostettiin energiankulutusta ja saavutettiin säästöjä ilmanvaihtopuhaltimien uusimisella sekä lauhdelämmityspatterin siirrolla ja ohjaustapamuutoksilla.
Sujuvaa yhteistyötä laajan kokonaisuuden parissa
Ensimmäiselle toimintavuodelle asetetut yhteiset tavoitteet saavutettiin kirkkaasti. Tulokset puhuivat puolestaan, ja Kesko on ollut vakuuttunut Buildwisen palvelun laadusta. Siksi Kesko halusi laajentaa Buildwisen palvelua uusiin kohteisiin jo saman vuoden aikana.
Yhteistyö on ollut molempien osapuolten näkökulmasta jäsenneltyä ja sujuvaa. Ennakkosuunnittelu sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat tärkeitä tekijöitä yhteistyön sujuvuuden kannalta. Buildwise työskentelee päivittäin yhdessä Keskon palvelu- ja toimijaverkoston kanssa, joka pitää sisällään muun muassa kiinteistömanagereita, kauppiaita, huoltoliikkeitä sekä muita kiinteistön käytön ja ylläpidon toimijoita.
“Kohteiden operatiivisen puolen edustajat ovat olleet tyytyväisiä Buildwisen työhön. Kaikki heidän toimittamansa energiankulutukseen liittyvät selvityspyynnöt ovat valmiiksi analysoituja, ja kulutuspoikkeamien analysointiin on käytetty paljon aikaa.”
Tommi Martikainen, Keskon energia-asiantuntija
”Yhteistyö Keskon kanssa on ollut erittäin palkitsevaa, ja jatkamme ilolla työtä heidän kunnianhimoisten päästötavoitteidensa eteen.”
Toni Sulonen, Buildwisen toimitusjohtaja

